Elämässä tulee eteen vaiheita, jolloin huomaa ajan kuluneen nopeasti. Siitä huolimattakin, että etukäteen on näyttänyt siltä, että tästä ei kyllä selvitä. Nyt kesän kynnyksellä 2021 tuntuu siltä, että mihin se syksyllä edessä ollut, pitkältä vaikuttanut koronalukuvuosi oikein katosi? Valoisan vuodenajan kynnyksellä pimeät talviset kuukaudet tuntuvat kovin kaukaisilta.
Se, että lukuvuosi hujahti nopeasti ohi, johtuu pitkälti siitä, ettei korona päässyt Kuopiossa leviämään kovin laajalle. Kallaveden lukion ja Kuopion aikuislukion lukuvuosi 2020-21 sujui ilman suurempia koronatartuntoja tai altistuksia. Joitakin karanteenijaksoja lukuun ottamatta saimme olla koulussa lähes koko lukuvuoden. Monin muihin kaupunkeihin verrattuna tämä oli meille Kuopion lukioille valtava etu.
Rajoitteista huolimatta pystyimme toteuttamaan lukuvuoteemme suunniteltuja tapahtumia, ainakin osittain. Syksyllä elokuun lopussa pidimme kevään 2020 ylioppilasjuhlat Musiikkikeskuksella. Juhlaan sai osallistua kaksi läheistä jokaista kokelasta kohti. Joulun ylioppilasjuhlissa omassa salissa tämä ei ollut enää mahdollista, mutta saimme kuitenkin juhlat pidettyä. Syksyn ja kevään ylioppilaskirjoitukset sujuivat meiltä myös turvallisesti ja oikein hyvin. Ja nyt kevään lakkiaisiin saamme ottaa taas myös hieman vieraita.
Opiskelijoiden kannalta oli harmillista, että keväällä pahentunut koronatilanne aiheutti sekä penkkareiden että vanhojen tanssien peruuntumisen. Tämän vuoden kakkosten vanhojen tansseja tanssitaan ensi lokakuussa, mutta tämän kevään abien penkkarit ajeluineen jäivät kokonaan pitämättä. Lienee ainoa kerta Kallaveden lukion historiassa ja toivottavasti jääkin ainoaksi.
Pitkän lukuvuoden onnistuminen oli kiinni kaikista meistä. Siitä, että jokainen huolehti osuudestaan. Teki sen mitä piti ja joskus vielä enemmän.
Kiitos siitä, että pesitte käsiä ja piditte etäisyyttä. Ainakin suurimman osan ajasta, silloin kuin pystyitte. Kiitos siitä, että rupesitte pitämään maskeja ja piditte niitä tunneilla, käytävillä ja ruokajonoissa. Kiitos siitä, että pysyitte iloisina ja reippaina, vaikka välillä oli tiukkaa ja tukalaa.
Kiitos, että opiskelitte ja opetitte, teitte työnne ja tehtävänne antaumuksella parhaan kykynne mukaan. Kiitos kaikille opiskelijoille, opettajille, kanslian henkilökunnalle, vahtimestarille, keittiöhenkilökunnalle ja siistijöille.
Teidän kanssanne pitkäkin lukuvuosi lyhenee ja saa taas odottaman sitä seuraavaa. Mutta toivottavasti ilman maskeja ja turvavälejä.
Kallaveden lukion ja Kuopion aikuislukion vuosikertomus 2020 - 202110.5.2021